keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Viime vuoden painolasti: +3 kg

Muistan kuinka vuosi sitten näihin aikoihin päätin jälleen kerran laihtua. Viime vuosi meni tuttuun tyyliini jojoillen. Kevät ja kesä on mulle yleensä parempaa aikaa, ja vaikka ei ruokavalio ihan putkeen menisikään, niin ainakin tulee liikuttua enemmän. Syksyisin, vuosi toisensa jälkeen, mulla vaan liikunnat tuppaa jäämään ja iltaisin houkuttelee sohvan ja jääkaapin tuhoisa kombinaatio.


minä ja Aatos joulupäivänä 2013

Teenkin nyt sikäli kummallisen tempauksen, että siinä missä salit saavat tammikuussa runsaasti uusia ja innokkaita treenaajia, aion itse irtisanoa jäsenyyteni. Sali, josta tykkään, vie multa matkoineen aikaa kaksi tuntia. En halua irrottaa arki-illoistani niin paljon aikaa!

Meillä on taloyhtiössä pieni kuntosali, joten ajattelin säästää aikaa ja rahaa ja käydä siellä treenailemassa. Netti on pullollaan hyviä treeniohjeita, ja oma kotikirjastokin on aika kattava hyvien treeniohjelmien suhteen: uusimpaan tulokkaana Kaisa Jaakkolan Taikinasta Teräkseksi -kirja, jossa on kuukausittain vaihtuvat treeniohjelmat kotona tehtäviksi. (Mainos: kirja on oikeasti tosi hyvä ja motivoiva. Siinä on joka kuukaudelle aina yksi uusi parempia elämäntapoja tukeva tehtävä. Ja kirja on nyt stoccan kanta-asiakasalennuksessa akateemisessa.)


Viime vuonna olin salaa(?) päättänyt pudottaa kymmenen kiloa. Tulikin kolme lisää. Painoindeksini pompsahti lievästi lihavan puolelle! Olin pulleammassa kunnossa kuin esim. kuukausi synnytyksen jälkeen. Hups. Tyypilliseen tapaani käänsin sen vitsiksi ja mies saikin kuunnella "sinun lievästi lihava vaimosi"-etuliitettä aina kun puhuin itsestäni -eli siis aika usein;)

Kympin sijaan pudotettavaa olisikin nyt lähemmäs 15 kiloa! Nyt en edes uskalla luvata mitään, mutta yrittää haluan. Katsotaan miten käy. Yksi asia on kuitenkin varma: viikon kevennyksen jälkeen sain jo BMI:ni normaalin puolelle ja sillä puolella se myös tulee pysymään! Suurin osa vaatteistani ei edelleenkään mahdu päälle tai istu kunnolla, joten siinäpä minulle haastetta. Olisi kiva pukea päälle muutakin kuin leggarit ja joustava mekko...

Onko täällä muita "ikuisia laihduttajia"? Onko tullut tehtyä uuden vuoden lupauksia terveellisempien elämäntapojen suhteen?

Liitän tähän vielä mainosbannerin FIT-lehden huippuhyvästä tarjouksesta, johon itse aion tarttua. Värikästä lisätsemppiä ja motivaatiota kerran kuussa kotiin kannettuna -ei paha!


 
 
Jos banneri ei näy, lehtitarjouksen voit tsekata myös tästä.


11 kommenttia:

  1. Vähän kiinnostaisi tilata tuo lehti, tavoitteena itselläkin vuoden aikana vähän parantaa kuntoa ja ehkä keventyäkin. Tsemppiä uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä tän ryhmän lehdistä mielestäni paras. Mä laitoin tilaukseen, aiemmin on tullut silloin tällöin osteltua irtonumeroita. Tsemppiä sullekin ensi vuoden tavoitteisiin!:)

      Poista
  2. Tsemppiä sinne! Täällä kanssa kotiäiti kuntoon projekti käynnissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ja tsemppiä takaisin! Tässä juuri parhaillaan keittelen parsaa ja paistan kohta pihvin sen kaveriksi. Illalla käyn vetäisemässä salitreenin:)

      Poista
  3. Lievästi lihava täälläkin ;) ootko kokeillut shrediä? Mä oon niin huono käymään missään kodin ulkopuolella töiden jälkeen (työajat huonot), että tollainen kotona tehtävä lyhyt juttu on mulle hyvä. Shred löytyy siis youtubesta, on suurimman pudottajan jillianin vetämä, kestää 30min päivässä kuukauden ajan, ja on tehokas!!! Mulla lähti pömppö heti kun olin 5päivää tota tehnyt.., tosin laiskana lopetin niin tulihan se takasin, mutta musta ei kannata ottaa mallia :D tossa on tasot 1 2 3 ja jokaista tasoo tehdään 10päivää. Kannattaa kokeilla ellei oo ennestään jo tuttu :) pitäis itekin aloittaa taas! Tsemppiä urakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyy katsella illalla tota treeniä youtubesta, vaikuttaa lupaavalta!:)

      Poista
  4. Noi shredin kakkos ja kolmostaso taitaa olla maksullisia? Löysin tuon ykkösen youtubesta mutta en niitä muita. Ja joo, sun tarina kuuloste melkein kuin mun kirjoittamalta, viime vuonna oli tavoite pudottaa 10 ja ei tullut kuin pari kiloa lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin uudella tsempillä tänä vuonna:)

      Poista
    2. Eivät maksa mitkään tasot :) Ainakaan ei maksaneet vielä silloin kun ite niitä tein, eikä siitä kovin kauaa ole :)

      Poista
  5. Heippa nainen !

    LONG TIME NO SEE :D

    Mutta mä niin hear you. mä niin ymmärrän.
    Ajatella ku me oltiin niin laihoja joskus sillon pari vuotta sitten ( :D ) ?
    Mä olen myös pulskemmassa kunnossa ku melkein ikinä vois sanoa.

    Mutta oon taas päättänyt mahtua farkkuihin kesällä ja syksylle ois etelänmatkakin varattuna ..

    Että tsemppiä taas sulle ja mulle ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla susta! Kiva kun kävit heittää kommenttia :) Mehän siis osataan olla tosi laihoja, joten ei tässä mitään hätää;) kyllä se siitä:suunta ei voi enää olla kuin... alaspäin!!!:)

      Poista